tietoseksin tarina

tervetuloa mukaan tietoseksin tarinaan sivuston perustajan kertomana.

Olen Tietoseksin perustaja Mari, hauska tutustua. Olen työskennellyt kouluttajana ja luennoijana tapahtumissa, yrityksissä, oppilaitoksissa, yhdistyksissä ja koulujen oppitunneilla sekä kouluttanut opetushenkilöstöä ja ammattikasvattajia modernin seksuaalikasvatuksen teemoihin: sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen moninaisuuteen, nautintoon, inklusiiviseen kielenkäyttöön ja moneen muuhun seksuaalikasvatuksen teemaan liittyen. Seksuaalikasvatus, tiedon lisääminen ja normien purkaminen on unelmatyötäni.

Seksuaalikasvattaessa ja kouluttaessa näkee konkreettisesti, kuinka tieto lisääntyy ja asenteet muuttuvat. Ihmiset janoavat tietoa ja kaipaavat puhetta asioista niiden oikeilla nimillä. Samaan aikaan seksuaalisuuteen liittyvät teemat tulee kohdata sensitiivisesti, sulkematta ketään tai mitään pois – se ei ole aina helppoa, vaan tueksi tarvitaan usein alan rautaisia asiantuntijoita.

Niin kliseistä kuin se onkin, meillä seksuaalisuuden asiantuntijoilla eli seksologeilla on todellakin mahdollisuus muuttaa maailmaa! Olen kokenut ja nähnyt, kuinka seksologit joutuvat raivaamaan tietään yksin. Osa pärjää, osa taas ei saa koskaan ääntään kuuluviin. Osa perustaa verkkosivut, osa tekee aktiivisesti somea, osa ei tiedä mistä edes aloittaisi. Ajatus ei jättänyt rauhaan – miksi emme seksologian alan asiantuntijoina yhdistäisi voimiamme, sillä seksuaalikasvatettavaa, neuvottavaa ja terapisoitavaa riittäisi aivan varmasti jokaiselle?

Minulla oli pitkään muhinut takaraivossa ajatus seksuaalisuusaiheisesta asiantuntijaportaalista, joka kokoaisi seksologian alan asiantuntijat yhteen ja josta oppilaitoksilla, yhdistyksillä ja yrityksillä olisi helpompaa löytää omiin tarpeisiinsa sopiva koulutus, työpaja tai luento – apua kasvatustyöhön, termejä ilmiöille, konkreettisia välineitä työhön ja ihmisten kohtaamiseen, apua ennakkoluulojen murtamiseen. Samasta paikasta myös yksilöt, pariskunnat tai moniskunnat voisivat löytää itselleen sopivan seksuaalineuvojan tai seksuaaliterapeutin. Ajatus tuli ja meni, uudelleen ja uudelleen.

Lokakuussa 2023 istuin ravintolassa ystäväni kanssa. Tuskailin, sillä koin, että minun on vielä yritettävä tehdä jotain sellaista, joka edistäisi seksuaalikasvatuksen laajempaa saavutettavuutta ja helpottaisi jokaisen seksuaalikasvattajan, -neuvojan ja -terapeutin työtä näiden valtavan tärkeiden teemojen edistäjinä. Kerroin ystävälleni ideastani ja ystäväni – yrittäjä itsekin – kysyi, haluaisinko vielä toiset kaksi vuotta miettiä tätä ideaa, vai haluaisinko kokeilla sitä nyt? Valitsin jälkimmäisen ja askel kerrallaan aloin luomaan ajatuksestani totta.

Tietoseks- sivustolla on yksi suuri tavoite: tuoda seksologian asiantuntijat näkyviin luomaan yhdessä empaattisempaa, hyväksyvämpää ja tietoisempaa yhteiskuntaa.

Rohkeudella. Yhdessä. Eteenpäin.

Innokkain terveisin,

Mari Korpela

Perustaja, Tietoseks
Auktorisoitu seksuaalikasvattaja (SSS)
Seksuaalineuvoja
Kasvatustieteen maisteri (KM)
Tanssinopettaja (AMK)
Ammatillinen opettaja (AmO)

”Maailma muuttuu vain kun sitä muutetaan, enkä minä aio olla sivustaseuraaja.”