Seksuaalisuus ja oman itsensä toteuttaminen turvallisesti on osa ihmisen perusoikeuksia ja universaaleja ihmisoikeuksia, ja jokaisella meistä on oikeus ilmentää omaa seksuaalisuutta turvallisesti, ilman pelkoa hylkäämisestä, syrjinnästä tai väkivallasta. Seksuaalioikeudet eivät kuitenkaan ole itsestäänselvyys – ne voivat jäädä toteutumatta monin eri tavoin niin yksilö-, yhteisö- kuin yhteiskuntatasolla.
Mutta mitä seksuaalioikeudet tarkoittavat käytännössä? Ja miksi niistä on tärkeää puhua?
Mitä seksuaalioikeudet ovat?
Seksuaalioikeudet ovat osa ihmisoikeuksia. Ne pohjautuvat YK:n ja Maailman terveysjärjestön (WHO) linjauksiin ja tarkoittavat esimerkiksi jokaisen ihmisen yhtäläistä oikeutta:
- Tietoon seksuaalisuudesta
- Omaan kehoon ja sen koskemattomuuteen
- Tuntea ja ilmaista seksuaalisuutta vapaasti, omaehtoisesti ja turvallisesti
- Päättää ja määritellä itse oma seksuaalisen suuntautumisensa, sukupuolensa ja ihmissuhteensa, tai olla määrittelemättä
- Saada seksuaaliterveyspalveluita ja tukea tarvittaessa
- Vapauteen syrjinnästä, väkivallasta ja pakottamisesta seksuaalisuuteen liittyvissä asioissa
Seksuaalioikeudet koskevat kaikkia – sukupuolesta, seksuaalisesta suuntautumisesta, iästä, kansalaisuudesta, alkuperästä, vammasta, toimintakyvystä, kehon koosta ja muodosta, ihonväristä, uskonnosta, vakaudesta tai muusta ihmiseen liittyvästä yksilöllisestä syystä riippumatta, mutta on sanomattakin selvää, että niiden toteutumisessa on valtavia eroja kulttuurista riippuen. Väestöliitolla on kattava julkaisu seksuaalioikeuksista sekä käytännön vinkkejä seksuaalioikeuksien toteuttamiseksi.
Seksuaalioikeudet arjessa – konkreettisia esimerkkejä
Seksuaalioikeudet eivät ole vain juridisia tai teoreettisia käsitteitä. Ne näkyvät konkreettisesti siinä, miten meitä kohdataan, kuullaan ja tuetaan esimerkiksi seuraavissa tilanteissa:
- Nuoren oikeus saada laadukasta ja ikätasoista seksuaalikasvatusta koulussa
- Ikääntyneen oikeus kokea läheisyyttä hoivakodissa ilman häpeää
- Seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuuluvan oikeus elää avoimesti ilman syrjintää tai pelkoa väkivallasta tai hylkäämisestä
- Suhteessa elävän oikeus asettaa rajoja, myös seksiin liittyen
- Seksuaaliväkivallan kokijan oikeus tulla kuulluksi, uskotuksi ja saada apua
- Vammaisen henkilön oikeus saada tietoa, tukea ja mahdollisuus toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan
Miksi seksuaalioikeuksista puhuminen on tärkeää?
Seksuaalioikeudet ovat edelleen monelle vieraita. Todellisuudessa ne koskettavat meitä kaikkia. Vaikka Suomi on monella tapaa edelläkävijä, on täälläkin vielä paljon tehtävää:
- Seksuaalikasvatus ei ole tasa-arvoista kaikissa kouluissa tai kodeissa
- Syrjintä ja häirintä ovat yleisiä etenkin vähemmistöihin kuuluville tai muuten yhteiskunnan normeista poikkeaville
- Seksuaaliväkivaltaa kokevien saama tuki ei ole aina riittävää
- Suomi on Euroopan toiseksi vaarallisin maa naisille lähisuhdeväkivallan vuoksi
- Seksuaalioikeudet eivät toteudu iäkkäiden tai vammaisten kohdalla palvelu- tai hoivaympäristöissä
Oikeuksien toteutuminen vaatii sekä tietoisuutta että tekoja. Me voimme jokainen osaltamme vahvistaa seksuaalioikeuksia – kuuntelemalla, puuttumalla epäkohtiin ja tukemalla niitä, joiden ääni jää helposti kuulumattomiin.
Etsitkö tukea tai haluatko edistää seksuaalioikeuksia?
Tietoseksin asiantuntijahaun kautta löydät koulutettuja seksologian asiantuntijoita, kuten seksuaalineuvojia, -terapeutteja ja -kasvattajia, jotka voivat auttaa sinua tai organisaatiotasi edistämään seksuaalioikeuksia käytännössä tarjoten esimerkiksi koulutusta henkilöstöllenne tai puhujaa tapahtumaanne. Oikeus seksuaalisuuteen kuuluu kaikille.